Syksyllä 2023 uutisoitiin useista pelaajasiirroista Valioliigassa. Yksi puhutuimmista siirroista oli kroatialaisen 21-vuotiaan Josko Gvardiolin siirtäminen Manchester Cityyn. Siirtokorvaus oli hänen kohdaltaan lähes 90 miljoonaa euroa. Tätä siirtoa uumoiltiin pitkään, ja kun aika oli mahdollinen, vahvistettiin pelaajasiirto.

Siirtoikkunalla tarkoitetaan sitä ajanjaksoa, jonka aikana eri jalkapalloseurat voivat etsiä itselleen potentiaalisia uusia tähtipelaajia. Siirrot hyväksytetään aina FIFA:n (ranskaksi Fédération internationale de football Association / englanniksi International Association Football Federation) kautta. Kesäkauden 2023 osalta siirtoikkuna oli voimassa 14.06.–02.09.2023 välisen ajan ja talven 2024 siirtoikkuna oli avoinna 01.01.–02.02.2024.

Toteutuneet siirrot Valioliigassa vuonna 2023

Kesän 2023 siirtoikkuna sisälsi runsaasti joukkueita, joilla oli vähintään yksi hankinta jo heinäkuun loppuun mennessä. Siirtoikkunassa olivat:

Tanskalainen, 20-vuotias menestynyt nuori jalkapalloilijalupaus, Rasmus Hoejlund teki Manchester Unitedin kanssa peräti viiden vuoden sopimuksen. Sopimus sisälsi option myös jatkokaudelle. Tämän hyökkääjän siirtosumma oli noin 75 miljoonaa euroa.

Melkein puolet halvemmalla selvittiin (45 miljoonalla eurolla), kun AS Monacoa viimeiset kolme vuotta edustanut 25-vuotias Axel Disasi siirtyy Chelsean pelaajiin. Hän toimi edellisessä joukkueessaan kapteenina kymmenen kertaa, joten häntä voi eittämättä kuvata yhdeksi menestyneimmäksi avainpelaajaksi pelaajaurallaan.

Tiedot selviävät lukijoille myös, jos katsotte ajankohtaiset ottelujen kokoonpanot ja uutiset osiosta Valioliiga sarjataulukko.

Vellovat siirtohuhut Valioliigassa

Jalkapallo on osa viihdetarjontaa, jota katsojille tarjotaan pitkin vuotta. Valioliigassa tapahtuu kauden aikana niin paljon, ettei tylsiä hetkiä ja otteluita ehditä kokea, vaan pikemminkin päinvastoin. Vellovat siirtohuhut heräävät eloon jo heti kauden alkaessa, jos mietitään mitä edellisellä kaudella on tapahtunut ja mitkä siirrot silloin jäivät toteutumatta.

Huhut ovat kuitenkin vain huhuja, kunnes toisin todistetaan. Kansainväliset jalkapallotoimittajat haluavat olla kärppänä paikalla, kun siirroista puhutaan, jotta he olisivat ensimmäisiä, jotka varmoista siirroista ovat kertoneet omissa medioissaan. Monesti myös pelaajien managerit laittavat liikkeelle pelaajia koskevia siirtohuhuja, jotta saisivat parannettua mahdollista pelisopimusta ja korotettua siirtosummaa.

Valioliigan käytettävissä olevat stadionit

Valioliigassa pelaavien joukkueiden stadionien katsomokapasiteetti vaihtelee jonkin verran. Suurimman ja pienimmän stadion kapasiteetin ero on kuitenkin yli 50 000 katsojaa.

Kaudella 2023–24 Valioliigassa pelaavien joukkueiden kotistadionit ja niiden kapasiteetit (näkyvät myös Valioliiga sarjataulukot -osiossa):

  1. Emirates Stadium (Arsenal, Lontoo), 60 704
  2. Villa Park (Aston Villa, Birmingham), 42 657
  3. Dean Court (Bournemouth, Bournemouth), 11 307
  4. Brentford Community Stadium (Brentford, Lontoo), 17 250
  5. Falmer Stadium (Brighton, Brighton), 31 800
  6. Turf Moor (Burnley, Burnley), 21 944
  7. Stamford Bridge (Chelsea, Lontoo), 40 343
  8. Selhurst Park (Crystal Palace, Lontoo), 25 486
  9. Goodison Park (Everton, Liverpool), 39 414
  10. Craven Cottage (Fulham, Lontoo), 29 600
  11. Old Trafford (Manchester United, Manchester ), 74 310
  12. Kenilworth Road (Luton, Luton), 10 356
  13. Etihad Stadium (Manchester City, Manchester), 53 400
  14. Anfield (Liverpool, Liverpool), 53 394
  15. St James’ Park (Newcastle, Newcastle), 52 305
  16. City Ground (Nottingham Forest, West Bridgford), 30 332
  17. Bramall Lane (Sheffield United, Sheffield), 32 050
  18. Tottenham Hotspur Stadium (Tottenham, Lontoo), 62 850
  19. London Stadium (West Ham, Lontoo), 62 500
  20. Molineux (Wolverhampton, Wolverhampton), 31 750

Stadioneiden koot vaihtelevat runsaasti. Kolmen stadionin katsojamäärät ovat yli 60 000, mikä on huikea ja käsittämätön luku. Manchester Unitedin kotistadion vie toki voiton, sillä sinne mahtuu yli 74 000 katsojaa kerralla. Pienin kotistadion on Lutonilla, jonne mahtuu samanaikaisesti vain runsaat 10 000 katsojaa.

Valioliiga sarjataulukko ja sen tulokset kiinnostavat kansainvälisesti

Valioliigaa seurataan maailmanlaajuisesti jokaisessa maassa. Valtaosa matkanjärjestäjistä seuraa tarkkaan liigaa ja selaimen sivustojen suosikkihistoriasta taitaa löytyä kaikilta Valioliiga sarjataulukko. Matkanjärjestäjät järjestävätkin jalkapallomatkoja Valioliigan otteluihin aktiivisesti ympäri kauden.

Jalkapallomatkat saatetaan räätälöidä matkustajien toiveiden mukaisiksi kokonaisuuksiksi, jotka sisältävät ottelun tai otteluiden lisäksi ruoat, majoituksen ja muuta viihdykettä, kuten kulttuurielämyksiä. Eniten matkan hintaan tulee vaikuttamaan aina ottelulippujen hinnat ja kauden loppuvaiheessa hinnat ovat varsin korkeita, riippuen otteluiden tasosta.

Valioliigan sarjataulukko ennakkosuosikit historian perusteella

Pitemmittä puheitta on selvää, että ennakkosuosikki tälle kuluvalle kaudelle 2023–2024 on ehdottomasti ollut (ja on) Manchester City. Se on voittanut jo kolmella edellisellä kaudella mestaruuden, joten se alkaa olla katsojien ja fanien keskuudessa jo lievämuotoinen perinne. Yllätyksiä toki odotetaan joka kausi.

Mitä lienee tapahtuvan vielä tällä kaudella, sen näyttää etenkin Valioliiga sarjataulukko.

Yllättääkö takavuosien suosikki Manchester United?

1990-luvulta aina 2000-luvulle Valioliigan ehdoton mahtiseura oli Manchester United. Se voitti yhteensä 20 Valioliiga-mestaruutta. Kansainvälisestikin tunnettu manageri Sir Alex Ferguson luotsasi Manchester Unitedia vuosikymmenten ajan. Ensimmäisen mestaruutensa Manchester United voitti Fergusonin alaisuudessa 1993–1994. Manchester United voitti mestaruuden myös Sir Alex Fergusonin viimeisen valmennuskauden kunniaksi.

Arsenalin povataan olevan kärkisijoilla tällä kaudella

Lontoolaista Arsenalia on pidetty jalkapallosuosikkina jo useamman vuosikymmenen ajan. Joukkue on voittanut koko historiansa aikana 13 mestaruutta. Niistä kahdeksan kappaletta on hopeaa. Arsenalin viime mestaruudesta on jo 20 vuotta aikaa. Tällä kaudella toivotaan todellakin Arsenalin yllättävän, sillä pitkästä aikaa heillä on toimiva joukkue, pelitekniikka ja -taktiikka kasassa.

Entä englantilaisin joukkue Liverpool?

Suomalaisten jalkapallon ystävien suosikkijoukkue on ollut usein Liverpool. Jostain syystä siihen liittyvät fanituotteet ja muu materiaali on revitty käsistä vuosikausien ajan. Liverpool oli Englannin ja Euroopan joukkueiden parhaimmistoa yli 50 vuotta sitten. Heidän kulta-aikaansa oli erityisesti 1970- ja 1980-luvut. Se voitti tuolloin yli kymmenen mestaruutta, joka on historiallisesti todella arvokasta kenelle tahansa.

Suomalaisen suosioon Liverpool on myös päätynyt Jari Litmasen ja Sami Hyypiän vuoksi. He pelasivat kyseisessä joukkueessa 1990-luvun ja 2000-luvun aikana. Kumpikaan heistä ei päässyt nauttimaan mestaruudesta kuitenkaan Liverpoolin joukkueessa.

Uusiiko Manchester City jälleen mestaruutensa?

Tällä hetkellä Manchester City on mahtava Valioliigassa tulosta tuottava suurseura, joka on myös maailman rikkaimpia jalkapalloseuroja. Sillä on erittäin hyvät mahdollisuudet tehdä kymmenien miljoonien arvoisia pelaajahankintoja. Manchester City on menestynyt otteluissa tälläkin kaudella hienosti. Tällä hetkellä se on yhdeksän pääsarjamestaruutensa ansiosta noussut jo kaikkien aikojen tilastojen TOP5:een.

Tuoko seuraava Valioliigan kausi yllätyksiä? Jännittäviä, kiinnostavia ja ennalta arvaamattomia tapahtumia sisältävä Valioliiga-kausi on käynnissä ja katseita ja odotuksia suunnataan jo valmiiksi seuraavallekin kaudelle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *